Suomi on osa kansainvälisiä lääkemarkkinoita
Suomen lääkemarkkina on kansainvälisesti vertailtuna hyvin pieni, joskaan ei toki täysin vähäpätöinen. Asiaa selittää luonnollisesti se fakta, että Suomessa on ainoastaan 5,5 miljoonaa asukasta, mikä on myös Euroopan mittakaavassa vähän – puhumattakaan, jos lukua verrataan esimerkiksi Aasian maihin.
Suomen myynti on noin 1,3 prosenttia koko Euroopan lääkemyynnistä. Maailman lääkemyynnistä Suomen osuus on alle puoli prosenttia.
Nämä luvut ovat tietysti hyvin pieniä, mutta on aina muistettava, että Suomi on EU:n sisämarkkinaa, mikä tarkoittaa sitä, että todellisuudessa puhuminen pelkästään suomalaisista kuluttajista on keinotekoista.
Suomi on myös lähellä muutamia suurkaupunkeja, kuten Pietaria, jonne pääsee muutamassa tunnissa junalla. Liike Suomen ja Venäjän välillä onkin runsasta, ja venäläisten matkailijoiden ja turistien ostokset lihottavat runsaasti Suomessa toimivien yritysten kassaa.
Kaiken kaikkiaan lähtökohta on se, että Suomi on osa kansainvälistä lääkemarkkinaa. Suomesta käsin voi pyörittää yritystään, ja mikäli kotimarkkina ei riitä omalle bisnekselleen voi laajentaa helposti muihin EU-maihin tai kansainvälisille markkinoille.
Suomesta on hyvät verkostot maailmalle, eikä Suomen sijainnilla Pohjois-Euroopassa ole juuri enäää merkitystä. Onkin tyypillistä, että nykyisin lääkeyritykset Suomessa eivät suunnittele tuotteitaan vain ajatellen yhtä markkinaa, vaan lähtökohta on alusta saakka luoda kansainvälistä bisnestä. Tällöin yrityksen on tieteysti huomioitava toiminnassaan eri maiden lainsäädäntö ja regulaatio sekä muut säännöt.