skip to Main Content
Vaihtoehtoisista Tutkimusmenetelmistä Liiketoimintaa Suomelle

Vaihtoehtoisista tutkimusmenetelmistä liiketoimintaa Suomelle

 

Tampereen yliopiston FICAM-keskus on eläinkokeiden vaihtoehtojen tutkimukseen ja kehittämiseen erikoistunut yksikkö. FICAMin ydintehtävä on kehittää ja validioida ihmissolujen käyttöön pohjautuvia kudos- ja elinmalleja sekä jakaa tietoa vaihtoehtoisista menetelmistä ja kouluttaa asiantuntijoita.

Keskuksen johtaja Tuula Heinosen mukaan vaihtoehtoisten menetelmien kehittäminen tarjoaa Suomelle erinomaisia liiketoimintamahdollisuuksia. Heinonen näkee, että eläinkokeista tullaan tulevaisuudessa luopumaan pikkuhiljaa, ja siksi vaihtoehtojen kehittämiselle on suuri kysyntä.

Heinonen ehdottakin YLE-uutisten haastattelussa, että solu- ja kudosteknologiasta voisi tulla Suomeen kipeästi kaivattua uuttaa liiketoimintaa lääketieteen tutkimuksen saralle. (LINKKI=https://yle.fi/uutiset/3-7015242)

Lääketieteessä suhtautuminen eläinkokeisiin vaihtelee: osa kannattaa niitä vahvasti, osa vastaavasti vastustaa voimakkaasti. Esimerkiksi Saksassa toimii lääkäreiden ryhmä, joka ajaa vahvasti eläinkokeiden korvaamista. Monilla ei ole selkeää kantaa, vaan he mukautuvat yleisiin käytäntöihin.

Hyville, tehokkaille, edullisille ja luotettaville menetelmille on kuitenkin aina kysyntää riiippumatta siitä, käytetäänkö niissä eläimiä vai ei. Vaihtoehtoja kehittävän tutkijan ei tarvitse ottaa voimakkaasti kantaa koko kysymykseen, vaan tutkimusmenetelmien voi ajatella luovan uusia vaihtoehtoja tutkimuksne käyttään riippumatta siitä, mitä mieltä on eläinkokeista.

Heinonen uskoo, että uudet menetelmät ovat aina hyvä asia, ja ne vievät tutkimusta eteenäin. Siksi hän näkee, että eläinkokeettomien menetelmien kehitys on hyvä asia sekä lääketieteen kannalta että bisneksen kannalta. On erittäin todennäköistä, että kysyntä vaihtoehtoisille menetelmille kasvaa ja silloin maat sekä yritykset, jotka ovat satsanneet uusiin menetelmiin, ovat tietysti vahvoilla.

Suomesta löytyy paljon osaamista alalta, ei ainoastaan Heinosen johtamasta Ficamista, vaan myös muista tutkimuslaitoksista. Kyse on enemmänkin siitä, mihin resursseja ohjataan ja mihin asioihin satsataan. Heinosen mukaan tämä osa-alue voisi tuoda kaivattuja euroja lääketieteen tutkimukseen Suomessa, mikä on ymmärrettävästi monen tutkimusyksikön päämääristä.

Tuula Heinonen on vaihtoehtomenetelmien tutkimuksen edelläkävijä niin Suomessa kuin maailmallakin. Hänen työnsä on huomioitu laajasti myös kansainvälisesti ja siksi Heinonen palkittiinkin vuonna 2014 BEM-palkinnon 9. vaihtoehtomenetelmiä ja eläinkokeitakäsittelevässä maailmankongressissa.

Back To Top