YLE: KYS, Itä-Suomen yliopisto ja amerikkalainen lääkeyhtiö MSD laajaan yhteistyöhön
Suomalainen lääkesektori on aina toiminut kansainvälisesti hyödyntäen globaaleja verkostoja. Tämä tuo monia etuja Suomessa toimiville lääkeyrityksille, sillä kansainväliset verkostot tuovat maahan potentiaalisia asiakkaita, osaajia, jakelukanavia ja alan viimeisintä osaamista. On aina hyödyllistä toimia alan parhaiden keskellä – tällöin oppii väistämättä itsekin uutta.
YLE uutisia kiinnostavasta laajasta yhteistyöhankkeesta KYS:n eli Kuopion yliopistollisen sairalaan, Itä-Suomen yliopisto ja amerikkalainen lääkeyhtiö MSD:n välillä. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa Kuopion asemaa terveystieteiden osaamiskeskittymänä ja neurokeskuksena.
YLE:n mukaan yhteistyö keskittyy etenkin tutkimukseen, lääketieteelliseen koulutukseen ja terveystaloustieteeseen. Yhteistyön uskotaan tuovan merkittäviä hyötyjä potilaiden hoitoon, hoitojen kehittämiseen sekä erilaisten hoitomuotojen vaikuttavuuden arviointiin. MSD on tunnettu kansainvälinen yriys, joka toimii kaikkiaan 140 maassa. Sillä on yhteensä 68 000 työntekijää eri maissa, Suomessa työntekijämäärä on nyt 130.
Juuri tällaiset aloitteet ovat omiaan kehittämään entisestään alan osaamista ja luomaan uskoa alan tulevaisuuden mahdollisuuksiin Suomessa. On vielä huomattava, että tämä yhteistyöhanke syntyi pääkaupunkiserudun ulkopuolella, mikä on itsessään jo saavutus. Se kertoo siitä, että toimijoiden tarkalla maantieteellisellä sijainnilla ei lopulta ole välttämättä suurta väliä. Ratkaisevinta on osaaminen ja suhteet, joita kumpiakin löytyy onneksi eri puolilta Suomesta.
Itä-Suomen Yliopiston Kuopion kampus onkin keskittynyt juuri lääke-, terveys- ja luonnontieteisiin. Siksi tälläista yhteistyöhanketta saatettiin odottaa juuri Kuopioon. Ison kansainvälisen yrityksen kiinnostus on paras mittari sille, että relevanttia osaamista löytyy.